Blogin synnytys

Harvinaisen spesiaalia

Ensimmäinen blogini sai alkunsa Auran majan viimeisen päälle huolletulla hiihtoladulla, kun lumikinokset kylpivät kevätauringossa vuonna 2018.

Sukset olivat olleet näyttävässä roolissa elämässäni tuona talvena: olin vaahdonnut suuntaan, jos toiseenkin minua kovasti koskettaneesta tapahtumasta, kun luovuin vuosikymmeniä minua palvelleista perintösuksista ja -monoista. En lakannut toistelemasta tarinaa, miten pitovoiteen juuri oli kerros kerrokselta kasvanut 1990-luvun alkupuolelta suksieni pohjissa. ”Näistä suksista en luovu”, ajattelin, kunnes ne huollosta huolimatta alkoivat tökkiä hiihtolomaviikolla.

Tempaisen itseni urheilukauppaan, jossa asiantunteva myyjä sovitutti minulle useita pareja ”pertsoja” alleni. ”Vähän jäykät. Vähän löysät.” Minä en ymmärtänyt mitään, mutta luotin asiansa osaavaan sälliin. Lähdin naama muikeana kaupasta suksi-mono-setti kainalossa.

Tasamaan hiihtäjä

Lisätään luistoa!

Ei saa jämähtää. Täytyy ottaa vanhasta mukaan hyvä: suksieni ja monojeni tapauksessa muistot leppoisista, joskus (usein?) kilpailuhenkisistäkin hiihtoretkistä ja vanhemmistani, mutta rohkaistua tuleville baanoille uuden tekniikan karvapohjasukset alla. Ei niihin tarvitse luistoa lisätä. ”Kyllä niihin pitää”, sanovat. Lisätään luistoa!

Kaamosmasennuksesta kevätväsymykseen?

En nauti kumpaakaan, mutta huhtikuun lapsena jokin minussa herää keväisin, kun räystäät tippuvat, pälvet nostavat päitään, lumet romisevat peltikatolta ja tiet sulavat. Vuoden 2018 kevättalven aikana osallistuin erilaisiin koulutuksiin ja webinaareihin, joissa minua systemaattisesti systemaattisesti kehotettiin näyttämään osaamiseni: ”Jaa! Tykkää! Osallistu! Postaa säännöllisesti!”

Olin huokauksien partaalla. Karvapohjat pidättelivät minua, kun olisi pitäisi heittäytyä uuden tekniikan vietäväksi latu-urien lisäksi kirjallisten tuotosten äärellä: ”Sinä kun olet tuollainen kirjoittaja, sinun kannattaisi tuoda sitä osaamistasi esiin blogissa.” Tumblr. Miten tuokin edes lausutaan? Blogger. Muut foorumit. Argh. Lisätään luistoa!

Bloggaajasta ammattilaiseksi

Blogi avautui, mutta työkuviot veivät minut päivätyöhön, kunnes tänä syksynä sairauteni pysäytti minut totaalisesti pidemmälle sairauslomalle. Maatessani sairaalassa tänä syksynä, kun Devicin tauti laittoi normielämässäni pelin poikki, tietokoneeni näytölle ilmestyi ilmoitus Tiia Konttisen vetämästä Bloggaajasta ammattilaiseksi -verkkovalmennuksesta. En empinyt pitkää tovia, vaan ilmoittauduin kurssille, jonka hedelmiä voi nyt alkaa lukea blogissani.

Suosittelen kurssia lämpimästi kaikille, jotka haluavat synnyttää blogin ja saada siihen pitkäjänteistä rakentamistukea: yhdeksän viikon aikana käydään läpi blogiin liittyviä asioita todella perusteellisesti, ja apua saa niin Tiialta yksityisesti ja livenä kuin myös kurssikavereilta verkkoyhteisössä.

Asiat tapahtuvat tarkoituksella ja syystä: sairauslomani aikana minulla on ollut aikaa perehtyä blogin rakentamiseen, kuntoutumisen ja levon ohella. Kirjoitan sairauttani ulos kehostani, kirjoitan niistä asioista, joista ammennan voimaa arkeen. Elämä kun on harvinaisen spesiaalia.

Hiihtäjän eväät

Kevätlatujen kutsu

Fysioterapia jatkuu nyt viikoittain: harjoittelen edelleen kävelyä, joka onnistuu aika hyvin ilman rollaattoriakin, vahvistan erityisesti jalkojeni lihaksia ja tasapainoa. Fyysinen kuntoni on siihen malliin kohentunut, että tavoitteenani on päästä hiihtelemään keväthangille.

Mistä ammennan voimani? Elämä harvinaisen sairauden kanssa kun ei ole vain sairastamista…

Ajatuksesta, että hiihdän keväthangilla 2020.

Tätähän saa jakaa muillekin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *