Marin tarinat

Postaus sisältää affiliatelinkin, joka on merkitty (*) merkillä. Lue lisää postauksen lopusta.

Minä tiedän Mari Siliämaan lähes 10 vuoden takaa. Tapasimme työn merkeissä, mainos- ja markkinointimateriaalien äärellä, minä tilaajan puolella, Mari luovana.

Jossain vaiheessa esitetekstien kirjoitusoperaatio jaettiin siten, että minutkin sysättiin luovalle puolelle: konserttitekstien kirjoitusnakki napsahti myös minulle. Kun sitten istuimme toimittamaan tekstejä porukalla, jännitin aina kun osuimme minun tekstiini. Ääneen lukua. Hiljaisuutta. Hymistelyä. No niin, uusiksi menee varmasti.

Tää on hyvä.

Oho. Osuttiin seuraavaan sepustukseeni.

Ei aloiteta negaatiolla, muutetaan ensimmäinen lause. Hyvä. Jatketaan.

Että minun tekstini läpäisivät vuosia mainostoimistossa tekstejä kirjoittaneen ja toimittaneen ammattilaisen seulan. Kirjoituksellisesti. Ja sisällöllisesti silloisen esimieheni seulan. En minä toki ollut ensimmäistä kertaa laittamassa sanoja peräkkäin, kuitenkin…

Silloin tuli fiilis, että jotain osaan oikeasti kirjoittaa.

Mutta Mari osaa kirjoittaa romaaneja!

Marin romaanien julkaisuajankohdat osuvat elämäni kahteen hyvin raskaaseen vaiheeseen. ”Hauska” yhteensattuma. Vuoden 2012 keväällä olimme vääntäneet esitteitä. Syksyllä työskentelin freelancerina ja olin melkoisen huonossa kunnossa: kesän ja alkusyksyn neurologiset oireet pahenivat, ja jalat menivät alta lokakuun lopussa.

Odottelin marraskuun ajan koepalaoperaatiota ja sinnittelin kramppieni kanssa. Marin romaani Napanuoralla ilmestyi ilokseni juurikin marraskuussa. Ostin kappaleen itselleni ja toiset siskoilleni, jotka toimivat puolisoineen kodinturvajoukkoina toipuessani ja kuntoutuessani sairaalassa. Teoksiin oli saatava kirjailijan signeeraukset.

Tule kahville kirjojen kanssa. Joo, mulla on ke se leikkaus, piipahdan ma ap.

Mari ja Aapo. (Mari Siliämaan kotialbumi)

Muistan, kun raahustelin ilman apuvälineitä Marin työpaikalle kirjakassi mukanani. Kramppien takia piti pysähdellä välillä ja hikeä pukkasi, mutta olin tärkeällä ja mukavalla asialla: vein Marille Finlandia-vodkapalkinnon hienosta suorituksesta ja sain kirjoihin signeeraukset. Istuimme toimiston neukkarissa siemaillen teetä ja keksejä.

Pirtsakan kirpeitä lukuhetkiä mainosmaailman tosiasioista, signeerauksessa toivotettiin.

Mari Siliämaa: Napanuoralla (Torni kustantamo 2012)

Sormet kramppaillen viestitin kirjailijalle ensivaikutelmani:

Moi piti ahmia kirja :9 kiitos kortisonin valvottavan vaikutuksen yön valveajat olivat kirjaasi 😊

Romaanissa työskennellään Marille tutussa ympäristössä, mainostoimistossa, mainonnan haarakonttorissa Lurexissa. Kirjan tapahtumat ja juonenkäänteet kuitenkin kirjaimellisesti henkilöityvät kahteen naiseen, Kirsiin ja Paulaan: toinen napsahtaa holtittomasti raskaaksi, toinen ei viimeisen päälle yrittämälläkään.

Romaanin monet henkilöt voisivat hyvinkin olla oikeasta elämästä, mutta pääkaksikkoon on lyöty vähintään löylykauhallisen verran karrikointia. Niin kuin viihdekirjallisuudessa mielestäni kuuluukin!

Kodin sisustus mallaa Napanuoralla-romaaniin täydellisesti.

Yhtenä kirjan punaisena lankana pingottuu lapsuudesta saakka ystäviä olleiden yhtiökumppaneiden välinen toisaalta lämminhenkinen, toisaalta jännitteinen suhde, mikä aiheuttaa jos jonkinnäköistä hässäkkää.

Lapsuudessa koetut, vaietutkin asiat antavat odottaa vastauksia. Kirjan pääsävy on hauska, vaikka monet käsitellyistä asioista ovat arkoja.

Aarioita kauniilla kielellä

Koen Napanuoralla-romaanin sarjana hienolla kielellä kirjoittuja tuokiokuvia, jotka kuljettavat tarinan kannesta kanteen. Se on kuin klassismin oopperateos: kepeä ja koukuttava. Joitakin aarioita olisi voinut tiivistää, mutta sitten esiin pelmahtaa hauskuutta ja ironiaa sisältävää settiä, joka luovii lukijansa kohti seuraavaa käännettä.

Parasta kirjan antia, joka suuresti ihailen, on se, miten mukavasti Mari käyttää suomen kieltä.

Minä muistan kyllä, missä oikea talo on. Se nököttää läntisessä osassa, sen pitkän kadun varrella, jonka vasemmalle puolelle on edellisenä kesänä istutettu rivi koivuja. Niistä kasvaa vielä kuja, jonka alla tulevaisuuden runotytöt huokailevat ja odottavat rakkaansa kuolettavan ihanaa suudelmaa ja pettyvät, kun prinssi muuttuukin rupikonnaksi.

Nyt koivut liehuvat matalina kuin pikkutyttöjen hameenhelmat. Autoja ei aja ohi ja jos ajaa, niillä on kallis olemus. Tämä on hyvinvoivien ihmisten tarhaa. Sellaisten, jotka lähtevät viikonloppuna Pihlajarinteen metsiköihin lapsosineen ja viikolla käyvät töissä yrityksissä, jotka ottaisimme kiljuen asiakkaiksi Lurexiin.

On niin aamu, että tuskin pikkulinnutkaan ovat heränneet.

Johan katselee minua valppaana kuin metsästävä suomenpystykorva. Korvat sojottavat kohti taivasta ja nenänreiät odottavat, että niiden sisään ajetaan rekkalastillinen melodraamaa. Miksi hän ei ota itselleen vaikka ruotsalaista rakastajatarta vaan etsii vaihtelua minun heikoista hetkistäni?  

Kohti pahenemisvaihetta ja uutta romaania

18.10.2013 Messenger

Moi, mitä kuuluu?? Missä vaiheessa kirja? Kiinnostaa!!

Heh. Kiva kun kiinnostaa 😊

Olen kirjoittanut Naaraspappia jo ennen ensimmäistä sopimusta. Työstö on ollut aika vaikeaa. Nyt, viime metreillä, olen sitä mieltä, että kirja ontuu.

Marin uusi romaani ilmestyi lopulta viime syksynä, juuri, kun minä kärvistelin taas rajun NMO:n pahenemisvaiheen kanssa. Mainitsin siitä kirjailijalle.

Muistan hyvin tuon ajan ja sinun ”täit”, pistelyt päässä. Toivottavasti nyt arki rullaa ilman isompia operaatioita.

Kyllä. Nyt asiat olivat siinä mielessä paremmin, että minulla oli diagnoosi ja oireisiin saattoi saada hoitoa. Tilani oli kuitenkin äitynyt erittäin vaikeaksi: alaraajat eivät tuntuneet eivätkä toimineet. Toipuminen ja kuntoutuminen vaativat paljon aikaa kortisoni- ja plasmafereesi-hoitojen jälkeen, jatkuen pitkällä sairauslomalla ja edelleen viikoittaisella fysioterapialla.

Mari Siliämaa: Kaikki sade alkaa ylhäältä (Toiset tarinat 2019)

Tilasin kirjoja suoraan kustantajalta: yhden itselleni ja kappaleet molemmille aikuisille kummityttärilleni joululahjoiksi.

26.11. kuntoutus oli vielä menossa, kun posti toi kirjat kotiin. Aloin sopia Marin kanssa kirjojen signeeraamista, en voinut toki ilmankaan lukea.

Panttasin kirjan lukemista, koska kun sen aloittaa, niin kohta sen on sitten lukenut.

Halusin säästää sen tilanteeseen, jossa saatoin lukea sitä hyvin keskittyneesti ja paneutuneena. Kirjojen signeeraus tapahtui kauppakeskuksen kahvilassa 17.12. Rollailin siellä kätevästi pöytien välissä. Vaihdoimme kirjailijan kanssa pitkät kuulumiset. Vuosien varrella tiemme olivat risteilleet suorasti ja epäsuorasti.

Mari kirjoitti kirjaani: Kannustavalle lukijalleni aurinkoisia lukuhetkiä.

”Aurinkoisia lukuhetkiä.” Joulukuun kaamoksessa. Mahtavaa!

Jouluna se tapahtuu. Avaan kirjan, ja se on menoa. Yritän lukea hitaasti, ettei kirja loppuisi liian pian.

Kirjaa luetaan vain siihen sopiva kotimekko päällä.

Jos Napanuoralla oli kepeä ooppera, Kaikki sade alkaa ylhäältä on Urian Heepin Easy livin´: suoraviivainen, kompakti, jouhevasti eteenpäin soljuva ja mukaansa riemullisesti tempaava.

Kirjan päähenkilö on naispappi, pyöräilevä Ulriikka, jonka rakkauselämä saa arvaamattoman käänteen heti kättelyssä. Värikäs kirkonäiti kohtaa kirjan sivuilla tilanteita ja ihmisiä, jotka Mari kuvailee rikkaalla kirjoitustyylillään eläviksi. Rintaliivikauppa. Naapurin uteliaat matamit. Hirvi. Hääjärjestelyt. Ja ”Luojan luoma upea nainen” alkaa suunnitella kostoa.

Tapahtumat seuraavat intensiivisesti toisiaan nykyajassa viivähtäen toisinaan menneisyyden salaisuuksissa. Sitten on sade. Usein läsnä, eri muodoissa.

Rakkauden vaaleanpunainen pehmeys viipyy vielä ympärilläni, kun nappaan pyörän telineestä. Sataa pirusti, on tiistaiaamu mutta linnut laulavat. Kuravana juoksee tienreunassa kilpaa edellissyksyisten lehtien kanssa. Päivän luontoväri on harmaa, kummallisen kirkas hyväntuulinen harmaa. Pikku kylämme näyttää lystikkäältä pisaramaisen sateen keskellä. Kuin se olisi vinossa.

Sataa tihuuttaa, mutta teen tehokkaan pikatuuletuksen. Tuoksuu levollisen hiekkaiselle uimarantakesälle, kokonaisille kastepisaroille ja ilonpärskeille. Jalat leijuvat kevyinä, kädet pääskysen siipinä, huulet kaartuvat niin kuin huolettomalla piknikillä. Kaikki vaikuttaa kirkkaalta selkeältä, jopa taivas, etenkin taivas, joka alkaa puhaltaa alas raskaampia sadepisaroita, öylätin kokoisia.  

Kaikki sade alkaa ylhäältä -romaanin löydät mm. AdLibriksestä. (*)

Mielen tuuletusta

Minulle Marin kirjat ovat olleet odotettuja: ne ovat vieneet ajatukset pois arjesta, joka ei ole ollut helpointa juuri, kun ne ovat ilmestyneet. Toki lisäsävynsä niihin tuovat se, että kirjailija on tuttu.

Mielen on annettava tuulettua; on voitava unohtaa omat vaivat ja touhut, kiertää välillä maailman ahdistavat uutiset, erityisesti juuri nyt, ja siihen kirjat ovat ainakin minulle mielekkäitä ja toimivia väyliä. Itse olen vielä oikeiden kirjojen lukija: haluan ”kuulla” tarinat niiden omilla äänillään, en jonkun muun lukemana.

Marin romaanit ovat juoniltaan viihdyttäviä, eivät liian syvällisiä aiheiltaan, mutta eivät missään nimessä hömppää eivätkä varsinkaan höttöä. Ne ovat sulavasti kirjoitettuja, sanastollisesti hersyviä, ja leppeän kuoren alla muhii ajatuksia herättäviä teemoja. Suosittelen lämpimästi.

Oli jälleen Finlandia-vodkapalkinnon paikka.

Odotan jo Marin seuraavaa romaania, mutta toivon sydämestäni, että tuolloin minun ei tarvitse kärsiä neuromyelitis optican härrittämisestä.

Postauksen lainaukset ovat tässä käsitellyistä romaaneista sekä minun ja Marin välillä käydystä mesettelystä vuosien varrella.

”Osa tämän postauksen linkeistä on ns. affiliatelinkkejä, joiden kautta saan pienen komission, mikäli päädyt hankkimaan suosittelemani tuotteen. Linkin klikkaaminen ei aiheuta sinulle kuluja eikä minulle tuloja. Saaduilla tuloilla ylläpidän tätä blogia. Mielipiteet tuotteista ovat omiani.”

Tätähän saa jakaa muillekin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *